Lähdimme Haltin retkelle Norjan puolelta Guolasjärven rannalta olevalta parkkipaikalta. Kilpisjärveltä Guolasjärvelle ajaa noin 2,5 tunnissa. Matka on yhteensä 120 km, mutta Guolasjärvelle vievä tie on kapea, kuoppainen, muutamassa kohden (serpentiini)mutkainen hiekkatie, jota ajetaan keskimäärin 20km/h. Eli noin 25 kilometrin hiekkatiepätkän ajoon kului tunti. Tiellä on vain yksi kaista, mutta levennyksiä vastaantulijoiden väistämistä varten on hyvin. Menomatkalla oli pilvistä ja näkyvyys huono. Tie vaikutti tällöin huomattavasti hurjemmalta, kuin paluumatkalla aurinkoisessa, kirkkaassa säässä. Pakettiauton apukuskin paikka saattoi myös vaikuttaa ajatuksiin tiestä. Apukuskin puolelta näkyi mennessä jyrkät pudotukset alas rinteitä. Tullessa sai istua turvallisesti seinämien puolella. Saariselän vaelluksen jälkeen pohdin ruoan riittämistä mutta ilokseni varaamani ruokamäärät riittivät hyvin ja pärjäsimme edelleen hyvin yhdellä trangialla.
1 PÄIVÄ 17.7: Guolasjärvi – Bizusjohka
Guolasjärven rantaa
Guolasjärven parkkipaikalle saavuimme klo 13 Suomen aikaa (Norjan aikaa kello oli tunnin vähemmän). Guolasjärveltä lähdimme suunnistamaan kohti Norjan puolen Bizusjohkan autiotupaa. Tuvalle ei mennyt polkua, joten suunnistimme kartan avulla. Karttana meillä oli Suomen Haltin alueen peruskartta (Halti-Kilpisjärvi-Pältsa). Tällä pärjäsi ihan hyvin, mutta Norjan puolen kartoista olisi ehkä saanut yksityiskohtaisempaa tietoa maastosta. Lähes puolet matkasta kulki Guolasjärven rannassa. Karttaan merkityt kolme joen ylitystä sujuivat porukaltamme helposti. Kolmannen joen jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti ja tupaa ja Suomen rajaa. Matkamme kulki ylös-alas-kulkevassa maastossa. Kävely oli hidasta. Matkalla oli pari suurempaa jokea, joiden ylitys onnistui mukavasti Teemun kantaessa pienimmät. Joet eivät olleet syviä, eikä vuolaasti virtaavia mutta kiviä oli sen verran vähän, että pienempien vaelluskengillä ei olisi siitä kuivana selvinnyt. Myös vaellussauvoista oli ylityksissä apua. Joet olisi voinut myös kiertää mutta sitten reittimme olisi ollut pidempi.
Ensimmäinen päivä oli pilvinen ja matkalla satelikin hiukan. Jouduimme laittamaan sadetakit päälle ja sadesuojat rinkkoihin. Onneksi sadekuurot eivät kestäneet kauaa. Kolme kertaa kuulimme matkalla kovan jyrähdyksenkin jostain kaukaa. Arvailuksi jäi, oliko ne ihmisen vai ukkosen aiheuttamia.
Koska tuvalle ei mennyt merkkittyä reittiä, emme tiedä tarkkaa mittaa matkallemme. Arvioimme matkaksi noin 9 kilometriä. Kilometrit olivat meillä maaston vuoksi hitaita. Jokien ylitykset ottavat meiltä myös oman aikansa. Hiukan vajaan 8 tunnin jälkeen pääsimme perille Bizusjohkan oranssin väriseen tupaan. Tupa oli tyhjänä ja päätimme jäädä siihen yöksi. Puut tuvassa olivat kosteita, eivätkä meinanneet syttyä mutta tavallista pidemmän sytyttelyn jälkeen kamiina lämmitti meille ruoan ja koko tuvan. Lämpöä riitti mukavasti koko yön yli.
Bizusjohkan tupa
Lapsille jäi mieleen: kuulemamme jyrähdykset
2 PÄIVÄ 18.7: Bizusjohka – Pihtsusjärvi
Söimme aamupalan tuvalla ja lähdimme kohti seuraavaa päämäärää, Pihtsusjärveä. Toisen päivän vaellus alkoi Bizusjohkan ylityksellä. Ylitimme joen tuvan kohdasta matalikosta. Virta ei ole tässä kohtaa voimakas. Teemu pääsi sen yli kiviä pitkin ja kantoi taas pienimmät yli. Itse tulin vanhimman kanssa crocsit jalassa. Alempana kovimman kosken alla taisi olla kivistä tehty parempi silta, jota pitkin olisi luultavasti päässyt helpommin yli. Matkaa tuvalta suomen rajalle oli reilu kilometri ja maasto Norjan puolella oli joen lähellä soista ja märkää. Alkumatkasta sateli jälleen hiukan.
Suomen puolella tultaessa näkyi mieleen jäänyt vesiputous, jonka olemassa olosta en aiemmin tiennyt. Sen jälkeen oli pian ylitettävänä poroaita. Kuljimme Bizusjohkan ja Pihtsusjärven rantaa tunturien reunustamassa ”kanjonissa”. Maisemat olivat kauniit.
Poroaidalla Putous Suomen puolella
Pihtsusjärven tuvat tulivat näkyviin heti järven pohjoispäähän päästyämme. Kävellessä ne tulivat hiljalleen lähemmäksi. Siellä täällä virtasi vesiputouksia pitkin Govddosgáisi-tunturin rinnettä. Pysähdyimme valmistamaan ruokaa trangialla tunturin rinteelle maisemista nauttien. ThermaCell vei hyttyset pois. Sää oli puolipilvinen. Auringon näkyessä oli lämmin istua.
Pihtsusjärven pohjoispäässä Pihtsusjärven rannalla heittelemässä leipäkiviä
Matkalla oli muutamia Pihtsusjärveen laskevia puroja ja jokia ylitettävänä. Suurin osa näistä oli helppo ylittää hyppäämällä. Pihtsusjärvelle laskevista kahdesta viimeisestä joesta selvittiin jälleen crocseilla. Pariin viimeiseen ylitykseen myös Teemu vaihtoi vaelluskenkänsä pois. Viimeisin ylitettävä joki, Govdajohka, oli koko retken haasteellisin ylitettävä. Joki haarautui ylityskohdastamme moneen osaan ja virta siinä oli hiukan aiempia ylityksiämme voimakkaampi. Syvyyttä joella ei kuitenkaan ollut paljoa. Porukan pienimmät ylittivät suurimmat joet jälleen isän sylissä tai reppuselässä. Teemulle toki tuli tämän vuoksi useampi ylitys.
Govdajohkaa ylittäessämme vesitaso lensi Pihtsusjärvelle. Taso lähti laskeutumaan lasten iloksi suoraan yläpuoleltamme. Ääni oli kova. Joen ylityksen jälkeen saavuimme Haltille johtavalle vaellusreitille. Tästä eteenpäin saisimme kulkea Norjan rajalle asti merkattua polkua pitkin. Poluton reitti oli huomattavasti valmista polkua hitaampi kulkea. Olemme tottuneet, että lasten kanssa pystymme kulkemaan 3-4km/tunti maastosta riippuen. Poluttomassa maastossa kulkuvauhti oli noin 1-2km/tunti.
Päätimme jäädä yöksi vähän matkan päähän Pihtsusjärven tuvasta. Puuttomalta seudulta oli hankalaa löytää suojaisaa yöpaikkaa. Etenkin, kun maasto polun lähellä oli melko kosteaa. Oli noustava ylemmäs. Yöpaikka löytyi tunturin rinteeltä kumpareen suojasta. Hyttysparvi seurasi teltan pystytystä. Thermacelistä oli jälleen vähän apua. Odotimme lasten nukahtavan nopeasti kävelyn jälkeen mutta turhaan. Lapset rauhoittuvat vasta, kun itse alamme nukkumaan. Kahvitauon verran saimme istua Teemun kanssa kahdestaan kallion kielekkeellä.
Lapsille jäi mieleen: Jokien yliytykset ja näihin liittyvät kenkien vaihdot, sekä purojen kylmä vesi; Vesitaso, joka kävi pään päällä.
3 PÄIVÄ 19.7: Pihtsusjärvi – Pihtsusköngäs – Pihtsusjärvi – Haltijärvi
Hyvin nukutun yön jälkeen valmistimme aamupalamunakkaan ja lähdimme päivärepun kanssa katsomaan Pihtsusköngästä. Teltta jäi paikalleen odottamaan paluutamme. Mukaan otettiin myös kantoreppu kahta nuorinta varten. Näin säästettiin molempien voimia iltakävelyä varten. Oli mukava kävellä vaihteeksi valmista polkua. Pihtsusjärven tuvalla tuli vastaan vasta retkemme ensimmäiset vastaantulijat.
Pihtsusjärven eteläpäässä vesi- ja suklaataukoamme tuli seuraamaan kärppä, joka innokkaana katsoi, olisiko meillä sille annettavaa.
Noin 5 km matka könkäälle taittui nopeasti. Olimme perillä vajaassa parissa tunnissa. En yhtään ihmettele, miksi Pihtsusköngästä sanotaan Suomen kauneimmaksi putoukseksi (vaikka Kevon reitin Fiellun putous on oma edelleen oma Suomen suosikkini). Istuimme hetken ihailemassa putousta. Auringon valo sai sateenkaaren piirtymään putouksen juurelle.
Ennen paluumatkaa takaisin teltalle nousimme putouksen yläpuolella olevalla kalliolle keittämään lasten toivomat pikapuurot ja juomaan kaakaot ja kahvit. Täältä sai myös hyvin otettua vettä keitettäväksi.
Matka Pihtsusjärven tulvalle taittui myös nopeasti. Tuvalla valmistimme päivällistä. Syötyämme kävelimme takaisin teltalle lepäämään. Teltalle päästyämme vesitaso ehti laskeutua jo toista kertaan tämän päivän aikana Pihtsusjärvelle tuoden sinne uutta vaellusporukkaa.
Pihtsusjärven tuvalla
Lapsille ei tietenkään uni tullut, joten pakkasimme teltan tunnin levohetken jälkeen ja lähdimme kulkemaan kohti Haltia. Tässä vaiheessa vielä harkitsimme mahdollista Haltille nousua samalle illalle. Matkalla valmistimme ruokaa iltapalaksi. Päivä oli ollut lämmin ja ilta-aurinkokin lämmitti vielä mukavasti näkyessään. Hyttyset häiritsivät etenkin taukojen aikana. Hyttyslakeista ja thermaCellistä saimme taas apua. Totesimme hyväksi käyttää hyttyslakkeja myös kävellessä. Vesi taso teki illasta vielä yhden reissun Pihtsusjärvelle.
Haltin juurella, kartalle merkityn viimeisen joen kohdalla, totesimme, että lepo voisi olla tarpeen. Pystytimme ainoastaan suuremman (neljän hengen) teltattamme. Mahduimme tähän hiukan huonosti mutta sisällä teltassa oli lämmin. Nyt teltta hiljeni onneksi nopeasti. Teltan jätimme aivan polun viereen. Ajatuksenamme oli jatkaa matkaa mahdollisimman aikaisin, joten emme uskoneet ”liikenteen” häiritsevän yöaikana.
Lapsille jäi mieleen: Putouksella käynti
4 PÄIVÄ 20.7: Haltijärvi – Guolasjärvi
Aamuherätys oli aikuisille klo 3 ja lapsille hiukan myöhemmin aamupalan valmistuttua. Aikainen aamu oli kylmä. Aamupalan jälkeen pakkasimme tarvarat ja teltan kasaan ja lähdimme kohti retken toista kohokohtaa: Haltin Suomen huippua. Ennen nousua täytimme kaikki pullot vedellä, koska seuraavasta vesipisteestä ei ollut tietoa. Matkalla olisi kuitenkin ollut pari mahdollisuutta täyttää pulloja lähellä huippua. Nämä purot muodostuivat todennäköisesti lumien sulamisvesistä. Ylhäältä otettu vesi maistui hyvältä.
Matka ylös oli raskas. Muutama jyrkin nousu sai hetkeksi epätoivon tunteen mieleen mutta yllättävän helposti ja nopeasti matka meni. Lapset jaksoivat kiivetä paljon paremmin, kuin me aikuiset. Muutamat lumikohtien nousut tsemppasivat matkaa. Hankikanto oli näissä yllättävän hyvä lukuunottamatta kivien vierustoja, joissa jalka saattoi upota hyvinkin syvälle lumeen. Aamuaurinko nousi ja alkoi lämmittää.
Taustalla Pihtsusjärvi
Päivästä oli tulossa lämmin. Klo 6:50, vajaan kahden tunnin nousun ja 3-4 nousukilometrin (kartan ja reitille merkatut kilometrit näyttivät eriä,) jälkeen pääsimme perille. Taivas oli pilvetön. Maisemat ylhäällä olivat upeat. Suomen puolella näkyi Pihtsusjärvi, kuin se olisi ollut aivan lähellä, vaikka matkaa sinne oli lähes 10 kilometriä. Myös Saana-tunturi erottui hyvin. Norjan puolella näkyi lumipeitteisiä vuoria ja horisontista häämötti jäämeri.
Hetken maisemia katseltuamme aloitimme matkan kohti retken viimeistä määränpäätä, autoa. Tämä osuus oli ehdottomasti matkan raskain, vaikkakin se oli ohi neljässä tunnissa. Norjan puolella Halti oli hyvin kivikkoinen. Olimme lukeneet tästä useammasta lähteestä mutta kivikkoa oli ainakin viisi kertaa enemmän, kuin olimme osanneet kuvitella. Kivikkoa riitti lähes koko matkan.
Ehkä pari viimeistä kilometriä oli parempaa maastoa kävellä. Tässä vaiheessa jaloissa tuntui jo kovasti alastulo. Ylempänä kivikko oli helpompaa kulkea, kuin matkan keskivaiheilla, poroaidan vieressä. Muutamassa kohden matkaa helpotti lumilaikut, joita oli huomattavasti helpompi kävellä, kuin kivikkoa. Yhdessä kohdassa oli jopa mahdollista laskea liukumäkeä (n.30 metriä). Lapsilta tämän alastulo sujui vauhdikkaasti. Vettä Norjan puolelta ei löytynyt, kuin vasta pahimman kivikon jälkeen. Onneksi olimme varanneet vettä tarpeeksi mukaan.
Guolasjärvi näkyi koko alastulon ajan ja vaikutti lähestyvän hitaasti. Parkkipaikka ja auto tulivat näkyviin vasta parin viimeisen kilometrin ja monen pettymyskukkulan jälkeen. Hyttysparvi seurasi meitä lähes koko matkan ajan. Niiden määrä vain kasvoi mitä alemmas menimme. Koimme, että Suomen puolella hyttyset sai karistettua kulkemalla nopeasti. Norjan ”dopinghyttyset” eivät jättäneet meitä millään rauhaan. Edes mäen lasku ei saanut niitä pois ympäriltämme. Hyttyslakit olivat niihin paras apu.
Guolasjärvi Taustalla Halti
Klo 11 aamusta pääsimme autolle ja lähdimme ajamaan kohti Kilpisjärveä. Sää oli edelleen kirkas ja Guolasjärvi näkyi nyt kokonaisuudessaan autosta. Guolasjärven viimeisimmän parkkipaikan autot olivat suomalaisissa rekisterikilvissä mutta edempänä oli useita Norjalaisten autoja. Paikka vaikutti olevan joidenkin norjalaisten ”lomakohde” ainakin tällaisena lämpimänä hellepäivänä. Guolasjärvelle johtavan tien varrella lampaat kulkivat vapaasti. Osa lampaista oli makoilemassa rotkon yli johtavalla kapealla sillalla, josta kuitenkin vielä mahduimme ohi autolla. Hiekkatie ei enää vaikuttanut yhtä hurjalta, kuin tullessamme. En silti tiedä, lähtisinkö sitä ajelemaan enää toiste.
Lampaat kapealla sillalla
Ensi vuoden reissuksi lapset ehdottivat Ruotsin Pältsalla käyntiä. Haltin häät -tarinan paikat täytyy kuulemma käydä katsomassa. Nähtäväksi jää, suuntaammeko ensi kesänä jo Ruotsin puolelle. Suomessakin olisi vielä vähän nähtävää.
Lapsille jäi mieleen: Haltin huippu ja raskas nousu; Lumimäki Norjan puolella, jossa sai laskea pyllymäkeä; Norjan puolen hyttyset